torstai 21. elokuuta 2014

Ollako akateeminen

Ihmettelen tällä hetkellä pidänkö akateemisuudesta edelleen kiinni vai pitääkö tässä ryhtyä johonkin amistouhuun. Nimittäin akateemiset taidot kovaa kyytiä ruostuvat työttömänä hyödyntämättöminä, jos ei nimenomaan omatoimisesti harrasta näitä yksin kotona. Toki voi käydä avoimen yliopiston kursseilla tai ehkä vaikka kansalaisopistossa kielikursseilla. Kaikki muut aikuiskoulutukset, kuten varsinkin työvoimakoulutukset, ovat ammattitutkintoja eli sitä "tee jotain ihan muuta" ja unohda entinen koulutuksesi.

Akateemisia pidetään stereotyyppisesti peukalo keskellä kämmentä olevina käytännön töihin kykenemättöminä tumpeloina. Eipäs asia ihan noin mustavalkoinen ole, meitä on akateemisiakin joka junaan. Olenhan minäkin tänä vuonna pitänyt käytännön työleiriä vuoden alusta lähtien. Asuntojen siivousta, kunnostusta, sisustusta, muuttomiehenä ja tavarankierrättäjänä toimimista, huonekalujen purkamista ja kasaamista, tapetointia, pihan kaivamista lapiolla, kukkapenkin nikkarointia, puitten sahaamista, kasvien istuttamista ym. pihatöitä. Kaikenlaista mitä joku tekee ihan palkallakin. Toisaalta jos haluan jotain minun on tehtävä se itse, koska ei ole varaa maksaa millekään firmalle mistään palveluista.

Mitä kesän jälkeen?

Ahdistus työttömän päässä alkaa taas kaihertaa kesän lähestyessä loppuaan. "Lomaa" on vietetty, sen mitä helteessä voi viettää. Uitu, harrastettu, löhöilty, mutta myös keräilty marjoja ym. hyödyllistä. Lapissakin tuli taas käytyä tarkoituksena päästä hellettä pakoon, mutta helle oli sielläkin. Nyt murehduttaa loppusyksy ja talvi. Mitä silloin. Pitääkö taas vain tyytyä johonkin yksittäiseen avoimen yliopiston kurssiin, vai pitäisikö yrittää johonkin muille kursseille. Vai hukatako aikaansa turhanoloiseen työpaikan etsimiseen. Vai jotain ihan muuta?

Talven rahatilanne myös huolestuttaa. Kesällä aina pärjää, kun ilmaista ruokaa lisukkeeksi on saatavilla, mustikoita metsistä, marjoja pensaista, omaa salaattia kasvamassa tai piakkoin omenoita ja luumuja. Lämmityskuluja ei ole. Minulla asumistuki väheni 35 euroa, koska Kela ei laskenut sähkölämmityksestä mukaan juuri mitään. 60 euron sähkölaskusta Kelan mielestä lämmityksen osuus on 16 euroa. Täh, mikä pirkuleen laskukaava niillä taas oli? Talvella saatan olla pulassa todellisten lämmityksen sähkölaskujen tullessa.

Kaikki muutkin suomalaiset voisivat osallistua talkoisiin ja maksaa valtiolle muutaman kympin kuussa. Saataisiin valtion kassaan kerättyä kolehtia pari miljardia vuoden aikana. Kun kerran minultakin kaikkein pienituloisimmalta nipsaistaan vähästäkin vähän pois.