Loppusyksy
näkyy aina olevan työttömälle sitä turhauttavinta aikaa, kun miettii mitä
oikein tekisi. Kesä aktiviteetteineen meni, eikä nyt pimeimpänä aikana ole
mitään tiedossa. Tämähän olisi se paras aika käydä töissä ansaitsemassa rahaa.
Mutta kun ei vaan yhteiskunnassa ole mitään palkkatöitä tarjolla.
Opiskellakaan
ei aina jaksa, motivaatio puuttuu. Miksi opettelisin uusia tietoja ja taitoja,
jos niitä ei pääse koskaan mihinkään hyödyntämään. Varsinkaan miksi maksaisin
kursseista ja hiki hatussa suorittaisin niitä, kun työnhaussa nämä on pelkkää
ilmaa. Puhumattakaan miksi pitäisi yrittää suorittaa kokonaan uusia tutkintoja
itselleen, turhia papereita piironginlaatikossa pölyyntymässä on jo
ennestäänkin.
No
kuntoilu sitten. Aina työttömälle sanotaan mene metsään lenkille, sehän on
vieläpä ilmaista. No ihan kaikki eivät asu metsien ja pururatojen vieressä,
mutta minä kyllä sattumalta asun ja (kävely)lenkkeilyä tulee tehtyä enemmän
kuin tarpeeksi. Ei tuo kuitenkaan riitä mielenkiintoa säilyttämään eikä elämän
sisällöksi. Ja mitä minä sillä hyvällä kunnolla edes tekisin. Yleensä
kuntoilulla on joku tavoite, hyvä kunto tarvitaan johonkin muuhun harrastukseen
tai työhön. Otetaan vaikka esimerkiksi (iänikuinen) maraton, johon
tavoitteellisesti treenataan. Minulle ei tosin juoksu sovi, mutta vaikka
Finlandia-hiihto sopisi tavoitteeksi. No, työttömällä nämä kaatuu kalleuteen,
koska osallistumismaksuihin, matkoihin ja välineisiin uppoaa satasia.
Myös
muihin sisällöltään rikkaampiin harrasteisiin liittyy sama rahakysymys. On
paljon harrastuksia, joihin vaaditaan välineitä (kalliita) sekä
erikoisosaamista, jota saadaan (kalliilla) maksullisilla kursseilla. Katselin
suurella mielenkiinnolla äskettäin Yleltä tullutta
sukellus(onnettomuus)dokumenttia. Kuinka järjettömästi näillä työssäkäyvillä on
pistää rahaa tuollaiseenkin harrastukseen (vaikka juuri tuo sattuikin olemaan
pienen porukan extreme-hommaa, toisaalta sukellusta tavallisessa riittävän turvallisessa
mielessä harrastaa suuri joukko ihmisiä). Varmaan kivaa kuulua johonkin
harrastusporukkaan, jonka kanssa pääsee tekemään mielenkiintoisia reissuja
ympäri maailmaa. Työtön on näistäkin kekkereistä pihalla, vaikka aikaa olisi,
niin rahaa ei ole. Eikä ole kavereita, edes halvempiin tekemisiin. Mitään
juorukerhomeininkiä en kaipaakaan, viihdyn helposti paljonkin yksin, mutta joku
raja tässä näköjään tulee kaikkien asioitten yksin tekemisessä ja syrjäytettynä
olemisessa.
keskiviikko 9. marraskuuta 2016
lauantai 5. marraskuuta 2016
Vertailusta
Vertailu
hyvintoimeentuleviin masentaa. Kesällä harrastuksissa, tuolla harvoissa
maksullisissa, jouduin taas sivusta seuraamaan näitten touhuja joille raha ei
ole este toteuttaa itseään. Jotain ilmeisesti vain viikon kokeilua varten
ostetaan satasilla uusia varusteita, uusilla autoilla ajetaan, teknisillä
vempaimilla leikitään jne.
Jos jonkun mielestä työttömyys on kuin palkallista lomaa, niin mieli muuttuu kun työttömyyttä vain jatkuu ja jatkuu vuosi toisen perään, ei ole enää kukaan työkaveri ottanut yhteyttä, säästöt on syöty, lainojen lyhennysvapaat on käytetty, omaisuutta pitää myydä pois, maksulliset harrastukset lopetettu, jäsenyydet ja lehtien tilaukset ym. mistä tulee laskuja on lopetettu, et kuulu enää mihinkään porukkaan.
Voit käydä (kävely)lenkillä lähialueella, jumpata kotona ja käydä kirjastossa. Ruoaksi ostat tavallista perusruokaa.
Yksinäisyys iski päälle nyt pitkästä aikaa ihan tosissaan. Homma sai alkunsa eräästä harrastuksesta jota sinänsä voisi omatoimisesti jopa ilmaiseksi harrastaa jossain paikoissa. Mutta kaveri on lähes pakollinen, ja minullahan ei ole yksinkertaisesti ketään jolta voisi kysyä. Kun ei ole työkavereita ja sosiaaliset verkostot työttömänä menneet muutenkin ihan minimiin. Oma suku on lisäksi sellaisessa vaiheessa, että vain hautajaisia pidetään, mutta ei häitä eikä ristiäisiä, niin väki vain vähenee silläkin puolella.
Tämä ei todellakaan ole ollut elämää, johon olisin nuorena luullut päätyväni. Kuin lehmänhäntä lässähti kaikki tekemiset, ja korostuu tietenkin koska mulla lasten synnyttäminen ei onnistunut. Monet naiset ainakin päällepäin selittelevät osaansa "kun minulla on nämä lapset" niin ei ole tarvinnutkaan muuta sisältöä etsiä elämäänsä. Minulla ikisinkulla on sitten vain korkea koulutukseni, mutta mitä minä sillä täällä kotona yksinäni teen.
Jos jonkun mielestä työttömyys on kuin palkallista lomaa, niin mieli muuttuu kun työttömyyttä vain jatkuu ja jatkuu vuosi toisen perään, ei ole enää kukaan työkaveri ottanut yhteyttä, säästöt on syöty, lainojen lyhennysvapaat on käytetty, omaisuutta pitää myydä pois, maksulliset harrastukset lopetettu, jäsenyydet ja lehtien tilaukset ym. mistä tulee laskuja on lopetettu, et kuulu enää mihinkään porukkaan.
Voit käydä (kävely)lenkillä lähialueella, jumpata kotona ja käydä kirjastossa. Ruoaksi ostat tavallista perusruokaa.
Yksinäisyys iski päälle nyt pitkästä aikaa ihan tosissaan. Homma sai alkunsa eräästä harrastuksesta jota sinänsä voisi omatoimisesti jopa ilmaiseksi harrastaa jossain paikoissa. Mutta kaveri on lähes pakollinen, ja minullahan ei ole yksinkertaisesti ketään jolta voisi kysyä. Kun ei ole työkavereita ja sosiaaliset verkostot työttömänä menneet muutenkin ihan minimiin. Oma suku on lisäksi sellaisessa vaiheessa, että vain hautajaisia pidetään, mutta ei häitä eikä ristiäisiä, niin väki vain vähenee silläkin puolella.
Tämä ei todellakaan ole ollut elämää, johon olisin nuorena luullut päätyväni. Kuin lehmänhäntä lässähti kaikki tekemiset, ja korostuu tietenkin koska mulla lasten synnyttäminen ei onnistunut. Monet naiset ainakin päällepäin selittelevät osaansa "kun minulla on nämä lapset" niin ei ole tarvinnutkaan muuta sisältöä etsiä elämäänsä. Minulla ikisinkulla on sitten vain korkea koulutukseni, mutta mitä minä sillä täällä kotona yksinäni teen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)