Turhauttavaa syksyä taas vaan

Loppusyksy näkyy aina olevan työttömälle sitä turhauttavinta aikaa, kun miettii mitä oikein tekisi. Kesä aktiviteetteineen meni, eikä nyt pimeimpänä aikana ole mitään tiedossa. Tämähän olisi se paras aika käydä töissä ansaitsemassa rahaa. Mutta kun ei vaan yhteiskunnassa ole mitään palkkatöitä tarjolla.

Opiskellakaan ei aina jaksa, motivaatio puuttuu. Miksi opettelisin uusia tietoja ja taitoja, jos niitä ei pääse koskaan mihinkään hyödyntämään. Varsinkaan miksi maksaisin kursseista ja hiki hatussa suorittaisin niitä, kun työnhaussa nämä on pelkkää ilmaa. Puhumattakaan miksi pitäisi yrittää suorittaa kokonaan uusia tutkintoja itselleen, turhia papereita piironginlaatikossa pölyyntymässä on jo ennestäänkin.

No kuntoilu sitten. Aina työttömälle sanotaan mene metsään lenkille, sehän on vieläpä ilmaista. No ihan kaikki eivät asu metsien ja pururatojen vieressä, mutta minä kyllä sattumalta asun ja (kävely)lenkkeilyä tulee tehtyä enemmän kuin tarpeeksi. Ei tuo kuitenkaan riitä mielenkiintoa säilyttämään eikä elämän sisällöksi. Ja mitä minä sillä hyvällä kunnolla edes tekisin. Yleensä kuntoilulla on joku tavoite, hyvä kunto tarvitaan johonkin muuhun harrastukseen tai työhön. Otetaan vaikka esimerkiksi (iänikuinen) maraton, johon tavoitteellisesti treenataan. Minulle ei tosin juoksu sovi, mutta vaikka Finlandia-hiihto sopisi tavoitteeksi. No, työttömällä nämä kaatuu kalleuteen, koska osallistumismaksuihin, matkoihin ja välineisiin uppoaa satasia.

Myös muihin sisällöltään rikkaampiin harrasteisiin liittyy sama rahakysymys. On paljon harrastuksia, joihin vaaditaan välineitä (kalliita) sekä erikoisosaamista, jota saadaan (kalliilla) maksullisilla kursseilla. Katselin suurella mielenkiinnolla äskettäin Yleltä tullutta sukellus(onnettomuus)dokumenttia. Kuinka järjettömästi näillä työssäkäyvillä on pistää rahaa tuollaiseenkin harrastukseen (vaikka juuri tuo sattuikin olemaan pienen porukan extreme-hommaa, toisaalta sukellusta tavallisessa riittävän turvallisessa mielessä harrastaa suuri joukko ihmisiä). Varmaan kivaa kuulua johonkin harrastusporukkaan, jonka kanssa pääsee tekemään mielenkiintoisia reissuja ympäri maailmaa. Työtön on näistäkin kekkereistä pihalla, vaikka aikaa olisi, niin rahaa ei ole. Eikä ole kavereita, edes halvempiin tekemisiin. Mitään juorukerhomeininkiä en kaipaakaan, viihdyn helposti paljonkin yksin, mutta joku raja tässä näköjään tulee kaikkien asioitten yksin tekemisessä ja syrjäytettynä olemisessa.