sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vai aktivointia taas

Peräperää suolletaan uutisiin jotain työttömiä koskevia uudistuksia. Eikö tuota pellehallitusta saada pois millään. Jos uudistusten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta, niin veikkaanpa aikaisempien vuosien perusteella, että suurin osa näistäkin uudistuksista perutaan ennen joulua. Eivät mene läpi eduskunnassa tai siirtyvät hamaan tulevaisuuteen tietojärjestelmien ongelmien takia. Nyt taitaa olla vain tarkoitus pilata työttömien kesä näillä pelotteluilla. Ihan rauhassa voi siis edelleen kääntää kylkeä sohvalla makoillessa, tai kuten minä porhallella omissa aktiviteeteissaan ympäriinsä.

Jos nämä kaikki, päivärahan leikkaus jos ei saa 18 tunnin työtä tai jotain muuta vaadittua aktiviteettia, viikoittainen raportointi työnhausta sekä 15 paikan haku kolmen kuukauden sisällä, toteutetaan, niin mietin kuinka moni työtön hyppää tästä karusellista pois (tai raadollisemmin putoaa). Tarkoitus tietenkin onkin saada porukkaa karenssiin tai pois työttömien tilastoista, mutta rahaa tässä ei säästetä. Ihmisille on maksettava jotain rahaa kuitenkin, on se sitten toimeentulotukea tai sairaspäivärahaa, jollei työttömyyskorvausta voi saada.

Itselle tuo 18 tunnin työvaatimus on mahdoton toteuttaa, ottaisin muutenkin heti näitä työssäoloehtoa kerryttäviä työkeikkoja, mutta kun ei mitään työnantajien puolelta tarjota. Muitakaan (pelle)aktivointeja tuskin on tarjolla kaikille, joten alennus päivärahaan on tulossa automaattina. Tosin alennus työmarkkinatukeen olisi 25 euroa nettona, joten tuon rahan eteen en tosiaan viitsisikään tehdä ilmaistöitä tai hukata aikaa pellekursseilla.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

TE-toimisto aktiivisena

Tänä vuonna meininki on näköjään tätä, että työtöntä halutaan jotenkin pyörittää pelinappulana ahkerasti. Itse yritän saada työtarjouksiin vastattua ja tehtävät ruksittua netistä tai vastailtua heidän puheluihinsa. TE-toimistosta ei siis koskaan soiteta sinä päivänä kuin nettiin on laitettu TE-toimiston ottavan yhteyttä, vaan tämä "kvartaalihaastattelu" tuli ilman ennakkovaroitusta. Haastattelu oli virkailijan vajaan puolen tunnin yksinpuhelua, ihan asiallista sentään, mutta hänellä tehtävänä oli väkisin saada minulle työllistymissuunnitelmaan jotain aktiviteettia. Sanoin olevani kiinnostunut palkkatöistä, mutta sepä ei nyt riittänyt. Kaikenlaiset heidän "palvelunsa" käytiin läpi rekrytointikokeilusta ja työkokeilusta lähtien. Työtarjoustakaan hän ei voinut laittaa, kun ei löytynyt mitään haettavaa minun aloiltani.

Kun muuta ei löytynyt, niin virkailija laittoi minulle muutaman tunnin "työhönvalmentajan" palvelua. Joudun siellä sitten käymään ja "työnhakuasiakirjat laitetaan kuntoon". Ei minua itseäni tuo yhtään kiinnostaisi. Lisäksi pitää ruksia hakeneensa töitä ja tutustuneensa joihinkin nettisivustoihin. Vähän kuin tässä jaettaisiin aikuiselle ihmiselle jotain rasti ruutuun lasten koulutehtäviä.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Ei kiinnosta

Olen vuoden alussa päässyt sellaiseen olotilaan, etten ole viitsinyt funtsia työttömyyttä ollenkaan. Luen lehtijuttujakin työttömistä kuin ei koskisi minua ollenkaan. Blogikin on siis ollut hiljainen. Ei oikeastaan kiinnosta mikään työelämään liittyvä. Olen työtön, mutta mitä sitten, kun en voi asiaan vaikuttaa. Ihan sama haenko jonnekin vai en. Ikä on vain numeroita, joku on lyhyt, toinen pitkä, joillain on sairauksia, useimmilla ei, jotkut käy töissä toiset ei. Toiset on miljonäärejä, toiset rahattomia. Rahaton voi olla myös monesta muusta syystä kuin työttömyydestä. Minkäs näille mahtaa.

Rahatilanteeni on viimeiset pari vuotta ollut siedettävä pätkätöitten ja ansiosidonnaisen ansiosta. Niinpä pystyin nyt vuoden alussa irrottamaan muutaman satasen ja tekemään mitä huvittaa, kokeilemaan paria asiaa joita en nuorena päässyt kokeilemaan. Onpa ollut virkistävää. Elämä on lyhyt. Jos jotain on mielessä, niin sen tekemistä ei kannata siirtää "sitten kun joskus jotain", vaan tehdä heti. Omalla "to do" listalla on tosin harvinaisen vähän enää mitään, koska olen tätä periaatetta soveltanut jo pitkään ja tehnyt mitä olen pystynyt. Jotain on onnistunut ja paljon epäonnistunut, mutta yritetty ja kokeiltu on, eipähän tarvitse mahdollisesti vanhana katua, että "voikun olisin silloin aikanaan sitä ja tätä".